perjantai 6. maaliskuuta 2015

041: Kevättä rinnassa

Viime viikon, kun muilla Kotkalaisilla oli loma, minä kävin onnistuneesti rippikoulun. Sen takia täällä onkin ollut vähän hiljaisempaa... Leirillä oli ihan kivaa (etenkin, jos huomioidaan se, että siellä oli päivästä toiseen samaa aivopesua :D). Leirillä mm. pelasin hirveästi ilmakiekkoa (ette halua tietää, mitä pieni punainen kiekkoraukka joutui kokemaan), mietin kavereiden kanssa Nuorten laulukirjan sanoituksia, söin hyvää ruokaa ja tuumin kavereiden kanssa syvällisiä (esim. entäs jos Jeesus olikin vain pummi :DD). Sunnuntaina oli sitten rippijuhlani. Mitään kuvia ei tapahtuneesta kuitenkaan ole. Rippilahjaksi sain mm. uuden puhelimen (jota jo tarvitsinkin) ja uuden kameran! Nyt minulla kamerana toimii Canon eos 100 D. Olen todella tyytyväinen tähän kameraan, mitä nyt vähän olen kuvaillut. Mukana sain myös kameran jalan ja kameralaukun (+kaikki perus härpäkkeet).
Nyt on kevät saapunut suomeen! Tänän (eli siis eilen) paistoi pitkästäaikaa aurinko <3 <3. Ei sitä silleen edes tajua, että on ollut ikävä aurinkoa, enen kuin se palaa. Sain muutaman kivan kuvan otettua, enen kuin menin kouluun (ah, kympin aamut). Kevät näkyy myös muutenkin, kuin auringonvalona. Linnut laulaa ja pajunkissat alkavat ilmestymään. Myös vuoden ensimmäinen valeraskaus todettu Milalla (tai onhan se 0,000000000000000001% mahdollisuus, että Clara onkin poika, ja että Mila oottaa oikeita pikku pupuja, mutta se on kyllä aika kaukaa haettua, vaikka kyllä pikkupuput kelpais mulle). Tällä kertaa saa olla ylpeä Milasta, sillä se ei rakentanut pesää WC-lootaan, kuten normaalisti, vaan oikein esimerkillisiesti rakensi hyvin vuoratun pesän koppiinsa.
Kuvailin pupuja sunnuntaina vähäsen, kun pidin niitä vapaana, ja kyllä laatueron huomaa (vaikka kuvat tulevat olemaan vieläkin laadukkaampia, kunhan opin tuota kameraa kunnolla käyttämään). Clara oli kuvauksellisempi, mutta sain pari hyvää Milastakin. Mila myös hieman jännitti kameraa, niin senkin takia siintä ei niin paljoa ole kuvia.

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

Sitten eilisen kuvasaaliiseen:
12.

13.

14.

15.

16.

Mikäs oli suosikki kuvasi?

4 kommenttia:

  1. Kannattaa tarkistaa claran sukupuoli, kyllä se näkyy ton ikäsellä jo selkeästi :) ja tää postaus oli tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tarkistanutkin ;), tuo oli lähinnä huononpuolinen läppä ;).

      Poista